Pihabongaus

Tänä viikonloppuna oli jokavuotisen Pihabongauksen aika. Tapahtumassa on tarkoitus tarkkailla kotipihan tai muuten vain lähiluonnon lintuja tunnin ajan ja listata tunnistamansa lajit.

Meidän sisäpihammekin puissa toki näkee monen kokoisia siivekkäitä. Tali- ja sinitiaisia naputtelee oksistoissa päivittäin ja varikset päivystävät katoilla. Viivähtipä viime talvena kokonainen punatulkkuparvi viikonlopun ajan ruokailemassa keittiön ikkunan takana, ja varpushaukka pistäytyi istuksimassa.

Sisäpihan vastakkaisella puolella naapurit eivät kuitenkaan välttämättä arvostaisi ikkunoidensa suuntaan kohdistettuja kiikareita. Sunnuntain iltapäivänä lähdimmekin pihabongailemaan Lapinlahden sairaala-alueella, josta tiesin löytyvän useita lintujen talviruokintapaikkoja. 

Tämä sinitiainen päivysti jo matkalla.

Kenties ruokintapaikkojen vuoksi useampi muukin oli tullut kiikareiden, kameroiden ja kaukoputkien kanssa lintuja laskemaan. Parkkeerasimme kuitenkin paikalle josta pari muuta bongaria oli äskettäin poistunut. Pensaaseen ripustetut lintulauta, taliköntti ja kävyt vetivätkin puoleensa eri näköisiä pikkulintuja. 

Urpiaisista kirjoitin edellisessäkin tekstissäni, ja täällä niitä näkyi paljon. Hieman eri kokoiset ja väriset muunnokset saivat pohtimaan, olivatko kaikki samaa lajia tai alalajia. Harmaankirjavan linnun kun eri lähteiden mukaan sekoittaa helposti tundraurpiaiseen, ja lintuatlaksessa puolestaan kerrotaan että lajista löytyy kaksi alalajia, joista toinen on vasta äskettäin aloittanut Suomen valloituksensa. 

Ulkoasultaan kenties riemastuttavin lintulaudan vieras oli tikli, jotka ovat olleet minulle aina eksoottisen oloisia lintuja. Syy tähän lienee lähinnä linnun kirjavassa olemuksessa - tiklistä tulee enemmän mieleen jostain etelämpää rahdattu häkkilintu kuin suomalainen talviasukki. Tosin levinneisyyskartan mukaan klovnia muistuttavat peippolinnut eivät myöskään ole järin tavallinen näky lapsuusmaisemissani, joten muistikuvani lajin ihastelemisesta lähinnä lintukirjasta pitänee paikkansa. 

Tiklejä ja talitiaisia lintulaudalla.

Laudalla piipahti myös punatulkku.

Lintujen katselu on tietenkin mukavaa puuhaa, mutta ei ruokintapaikan äänimaailmakaan jäänyt huonommaksi. Punatulkut viheltelivät ja lähipensaat täytti valtava sirkutus. Joku heitteli nokka rapisten siemeniä alas lintulaudalta, ja eri puolilta kuului pientä napsunaa ja nakutusta pikkulintujen käsitellessä aterioitaan.

Pihabongauksen sivuilla sanotaan, että tapahtumalla on ennen kaikkea tarkoitus houkutella ihmisiä kiinnostumaan pihapiirin linnuista ja lähiluonnosta. Samalla tapahtuma toimii myös oivana tapana kerätä tietoa monien lintulajien esiintymisestä sekä muutoksista niiden yleisyydessä eri puolilla maata. Esimerkiksi viherpeippo on Pihabongauksen lukujen perusteella vähentynyt, joka johtuu BirdLifen mukaan ainakin osittain Trichomoniasis -loisesta. Meidän silmiimme varpusta kookkaampia viherpeippoja osui muutamia.  

Yhteensä eri lintulajeja näkyi tarkkailutuntimme aikana yhdeksän: talitiaisia, urpiaisia ja sinitiaisia vilisi enemmän. Varpusia, tiklejä, viherpeippoja, punatulkkuja ja vihervarpusia näkyi joitakin ja pari varistakin lensi yli. Laskusta jäävät vielä pois matkan varrella bongatut mustarastaat. Ihan mukavaa menoa siis vajaan kilometrin päässä Kampin kauppakeskuksesta.

Urpiaisten lisäksi kuvasta löytyy ainakin vihervarpunen.

Talitiaiset,  tiklit, urpiaiset ja varpunen siementen kimpussa.

Pulputusta latvuksissa

Lapsuuteni talvisilta metsäretkiltä muistan erityisesti urpiaiset. Muistoissani ne osuivat aina sellaisiin päiviin kun pakkanen on kirpeä ja aurinko paistaa taivaan ja hangen täydeltä. Lintuparvi oli aina syy pysähtyä, kun joku ne sattui huomaamaan.

Ja urpiaiset onkin helppo huomata. Eilen pääsin pitkästä aikaa kävelylle nauttimaan kuulaasta iltapäivästä. Hautausmaan Lapinlahden puoleisella nurkalla pakkasilman täytti valtava pulputus ja piiskutus - ääni, josta punalakkisten pikkulintujen parven talvisin huomaa.

Urpiaiset ovat erityisesti pohjoisen pesimälintuja, joiden määrä vaihtelee koivun ja  kuusen siemensadon mukaan. Vaasan luontosivuilla kerrotaan, että nämä peippojen heimoon kuuluvat siivekkäät ovat tehokkaita pesijöitä, jotka voivat pyöräyttää ensimmäiset munansa jo huhtikuun alkupuolella. Myöhäisimmät saattavat saatella poikasiaan lentoon vasta alkusyksystä, vaikka LuontoPortissa sanotaankin että pesintäkausi päättyisi näillä heinäkuussa.

Talvisin urpiaiset kerääntyvät isoihin parviin ja saattavat vaeltaa ruuan perässä. Tällöin ne syövät LuontoPortin mukaan ennen kaikkea koivun ja lepän siemeniä, joiden vuoksi niitä lähes aina ylempänä keikkumassa näkeekin. Myös ruokintapaikkojen antimet kelpaavat urpiaisille. Lapinlahden alueellakin lintujen talviruokintaa on useassa paikassa. Sen perässä punaotsat ja joukkoon liittyneet tiaiset lennähtelivät lähempänäkin pensaissa, mutta käytössä olleen kameran kuvaan ne eivät suostuneet jäämään.

Ainakin pulputuksen täyttämät puut sai kuvaan.

Yölaulua Pikkuparlamentilla

Helsingin keskusta-alueen on vielä pari päivää vallannut Lux Helsinki -tapahtuma, johon kuuluu vaikka mitä valoteoksia. Osassa äänikin on mukana, kuten Baanan interaktiivisessa Revealissa. Sunnuntain yönä kotiin kävellessä tulikin keskusteltua siitä, olisiko teoksen kaiuttimista vaihdettu yöajaksi soimaan linnunlaulua, joka kiiri Pikkuparlamentin takapihalta lähikortteleihin.

Kaiutin ei kuitenkaan ollut kyseessä. Baanalle laskeutuvan rinteen puussa kyyhötti pienessä pakkasessa mustarastas, joka luritteli keskitalven ratoksi kuin kevät olisi jo tulossa. Viereisessä syreenissä sirkutti varpunen. 

Tämä mustarastas lenteli viime kesänä Lapinlahden sairaalan puutarhassa

.

Mustarastas on periaatteessa muuttolintu, joka siirtyy talveksi etelämmäksi Eurooppaan ja palaa aikaisin keväällä ilahduttamaan aloittelemaan pesintää. Osa linnuista jää kuitenkin Suomeen talveksikin, jolloin ne aterioivat marjapensaiden lisäksi ruokintapaikoilla. Kesäisin näillekin rastaille maistuvat selkärangattomat, kuten kuvasta näkyy.

Vaikka mustarastas laulaa aikaisin keväällä ja hämärissä, ei nopealla surffailulla löytynyt talvisesta yölauleskelusta kuitenkaan tietoa. Muistaakseni kaupunkilintujen muuttuneesta vuorokausirytmistä on kuitenkin tehty tutkimuksiakin: taajamissa harvemmin on enää todella pimeää. Ylen sivuilla Luontoillan lintuasiantuntija Juha Laaksonen epäilee että kaupungeissa jotkin lajit aloittaisivat pesintänsä maalaisia tovereitaan aiemmin, koska olosuhteet ovat sekä valon että ruoan kannalta suotuisammat. Liekö valo sekoittanut tämän yksilön vuodenajoistakin?

Arvelut kaiuttimesta kuuluvista luontoäänistä eivät muuten olleet ensimmäinen kerta. Pari vuotta sitten Kansallisteatterin takana Kaisaniemen puistossa ajattelin hetken että meitä kaupunkilaisia ilahdutettiin pöllön ääniä toistavalla projektilla. Kyseessä oli kuitenkin ihan oikea huuhkaja, joka oli pysähtynyt huhuillen ruokailemaan Ida Aalbergin muistomerkin päälle.