Lepakot lentävät päivisin

Viikko sitten, pääsiäispäivänä, huomasin pikkulinnun Alppipuistossa. Se oli tavallisen ruskea, mutta räpytteli jotenkin epätavallisesti, niin että tuli katsottua tarkemmin. Eikä se ollutkaan lintu.

Sen sijaan Linnanmäen kupeessa suhasikin vuoden ensimmäinen näkemäni lepakko - ja ensimmäinen, jonka muistan koskaan nähneeni päivänvalossa. Viimeiseksi se ei kuitenkaan jäänyt.

Tämän päivän sunnuntaikävelyllä Lapinlahden sairaala-alueella tuttu hahmo räpytteli kohti rantaa juuri, kun olimme huomanneet ettei kamera toimi. Nahkasiipi katosi nopeasti näkyvistä, mutta näkyi pian lahdenpoukamassa. Samassa paikassa on veden yllä usein näkynyt lepakko saalistamassa, joskin yön hämärässä.

Meren yllä saalistajaa ei näkynyt kuin parin kierroksen verran. Sairaalarakennusten toisella puolella samanlainen otus oli kuitenkin ottanut lentoalueekseen puistoaukean, jossa se kiepsahteli eestaas pidempään kuin jaksoimme pää kenossa sitä katsella.

Aurinkoisessa puistossa lepakon siivistä kuulsi läpi niin, että ohuet sormiluut saattoi helposti nähdä. Samoin ruskeaa karvapeitettä ja kaikuluotausääniä kuulostelevia korvia oli paljon tavallista helpompi ihastella, siis ainakin silloin kun ei häikäissyt liikaa.

Päivälentäjä. Onneksi edes kännykän kamera oli kunnossa.

Helsingin puistoissa näkee yleensä pohjanlepakoita. Niitä olen detektorin kanssa itsekin kuunnellut molemmissa nyt mainitsemissani paikoissa. Ilmailevat nisäkkäät vaikuttivat muutenkin Suomen yleisimmältä lepakkolajilta: ulkonäkönsä lisäksi niiden lentotyyli oli samanlainen kuin öisin aukeiden yllä kiertävillä pohjanlepakoilla.

Sekä yleisjärjellä ajateltuna että ainakin Radio Melodian luontofoorumin mukaan kevätpäivisin liikkeellä olevat lepakot eivät ole lainkaan niin harvinaisia kuin omien havaintojen perusteella voisi olettaa. Varsinkin pohjanlepakot voivat olla aktiivisia päivisinkin, ja keväällä niillä on kiire saada ruokaa.

Sama juttu kuin päivälepakoiden kanssa kävi viime vuonna sisäpihan havainnoissa. En ollut ikinä nähnyt hiiskaustakaan nahkasiivistä pihallamme, kunnes eräänä tyynenä alkukesän iltana keksin testata detektoria porraskäytävän parvekkeelta. Siitä lähtien olen säännöllisesti nähnyt öisten hahmojen sujahtelevan olohuoneen ikkunan edestä...

Pesintöjä

Monet linnut pesivät jo täyttä häkää. Lapinlahdella rannoilla ruovikon seasta löytyy useampikin silkkiuikun pesä. Yksi pari on perustanut tukikohtansa suojaisaan poukamaan, jota ne selvästi myös haluavat pitää itsellään. Viikko tai pari sitten seurasin tukkasotkapariskunnan uiskentelua saman ruovikon suuntaan. Kokosukeltajina toinen sotkista oli vähän päästä veden alla ruokaa etsimässä. Liian lähelle silkkiuikkujen majaa eksyminen kuitenkin kostautui - sininokkainen lintu sai suorastaan pomppaavan lähdön sukelluksista uikun sukellettua samaan suuntaan.

Vaikka asukkaat ovatkin varsin näyttäviä, on silkkiuikun pesä itsessään periaatteessa huomaamaton. Keon rakennus alkaa kuitenkin sen verran varhain, että ensimmäisinä viikkoina lintujen kotipuuhia voi tarkkailla helposti rannalta käsin. Kuvaamassani paikassa uikut ovat kasvimaapalstalaisten mukaan pesineet jo useamman vuoden, viimeisimmät naapuruksina viereisen kallion kalalokin kanssa.

Silkkiuikku saakin lokeista turvaa. Kyhmyjoutsen ei sellaista varsinaisesti tarvitse, vaan puolustaa tarvittaessa perhettään ärhäkästikin, kuten Helsingin ympäristökeskuksen sivutkin kertovat. Joutsenen lisäksi sen  pesäkin on varsin majesteetillisen kokoinen. Töölönlahdella valkoisena hohtava lintu ruoikon laidassa näkyy kauas. Olisiko pari sama josta kirjoitin jo jäiden lähdö aikaan? 

Luontoportin mukaan alkukesästä kuoriutuvilta poikasilta kestää yli neljä kuukautta kasvaa lentokykyisiksi, joten poikuetta päässee tapaamaan Helsingin rannoilla läpi kesän.

Täällä taas: Pussitiainen

Kuten viime vuonnakin, Äitienpäivän linturetkellä reitin varrelle osui pussitiaisen pesä. Kaupunki tosin oli toinen: tällä kertaa pitkospuut veivät Vanhankaupunginlahdelle ja Lammassaareen.

Pussitiainen rakentaa lähinnä osmankäämin haituvista itselleen otsan kärjessä roikkuvan ja varsin eksoottisen näköisen pesän, joskus jopa useampia - koiras voi MTV3:n artikkelin mukaan rakentaa kuudesta seitsemäänkin pesää, joista naaras ehkä jonkun valitsee. Voipa naaraitakin välillä olla useampia yhtä urosta kohden.  

Pussitiainen pesässään.

Pussitiainen itse on lystikkään näköinen otus mustine maskeineen. Niin huomiota herättävä se ei kuitenkaan ole, että siivekkään helposti huomaisi ennen erikoista pesää tai kimeitä vihellyksiä, joita lintu nytkin päästeli koivun oksalta.

Lintuatlaksen mukaan naamarilinnun pesintöjä on Suomessa mahdollisesti vuosittain. Kaukoputkikansan joukosta kuuluikin pohdintaa lajin mahdollisesta yleistymisestä, onhan havaintoja tullut nyt useammastakin paikasta.

Levinneisyyskartan arvio lajin laajemmasta selviytymisestä Suomen oloissa  ei kuitenkaan vaikuta kovin optimistiselta. Vanhankaupungilahden rakennelman perheenlisäystilanteestakaan ei taida vielä olla varmuutta. Toivottavasti ainakaan välillä turhan innokkaat kuvaajat tai muu liikenne eivät häiritse liikaa pesintää - kaikki kun eivät näyttäneet nytkään malttavan pysytellä poissa pesän lähituntumasta. 

Pussitiaisen rakennus- ja välillä ruokavarastokin: osmankäämit.