Sen sijaan Linnanmäen kupeessa suhasikin vuoden ensimmäinen näkemäni lepakko - ja ensimmäinen, jonka muistan koskaan nähneeni päivänvalossa. Viimeiseksi se ei kuitenkaan jäänyt.
Tämän päivän sunnuntaikävelyllä Lapinlahden sairaala-alueella tuttu hahmo räpytteli kohti rantaa juuri, kun olimme huomanneet ettei kamera toimi. Nahkasiipi katosi nopeasti näkyvistä, mutta näkyi pian lahdenpoukamassa. Samassa paikassa on veden yllä usein näkynyt lepakko saalistamassa, joskin yön hämärässä.
Meren yllä saalistajaa ei näkynyt kuin parin kierroksen verran. Sairaalarakennusten toisella puolella samanlainen otus oli kuitenkin ottanut lentoalueekseen puistoaukean, jossa se kiepsahteli eestaas pidempään kuin jaksoimme pää kenossa sitä katsella.
Aurinkoisessa puistossa lepakon siivistä kuulsi läpi niin, että ohuet sormiluut saattoi helposti nähdä. Samoin ruskeaa karvapeitettä ja kaikuluotausääniä kuulostelevia korvia oli paljon tavallista helpompi ihastella, siis ainakin silloin kun ei häikäissyt liikaa.
 |
| Päivälentäjä. Onneksi edes kännykän kamera oli kunnossa. |
Helsingin puistoissa näkee yleensä pohjanlepakoita. Niitä olen detektorin kanssa itsekin kuunnellut molemmissa nyt mainitsemissani paikoissa. Ilmailevat nisäkkäät vaikuttivat muutenkin Suomen yleisimmältä lepakkolajilta: ulkonäkönsä lisäksi niiden lentotyyli oli samanlainen kuin öisin aukeiden yllä kiertävillä pohjanlepakoilla.
Sekä yleisjärjellä ajateltuna että ainakin Radio Melodian luontofoorumin mukaan kevätpäivisin liikkeellä olevat lepakot eivät ole lainkaan niin harvinaisia kuin omien havaintojen perusteella voisi olettaa. Varsinkin pohjanlepakot voivat olla aktiivisia päivisinkin, ja keväällä niillä on kiire saada ruokaa.
Sama juttu kuin päivälepakoiden kanssa kävi viime vuonna sisäpihan havainnoissa. En ollut ikinä nähnyt hiiskaustakaan nahkasiivistä pihallamme, kunnes eräänä tyynenä alkukesän iltana keksin testata detektoria porraskäytävän parvekkeelta. Siitä lähtien olen säännöllisesti nähnyt öisten hahmojen sujahtelevan olohuoneen ikkunan edestä...
