Talviasukkien lounas

Aurinkoiset päivät inspiroivat uusille kävelyille. Keskiviikkona suuntasin Töölönlahdelle, jossa kävi valtava vaakutus - lahdella talvehtivat sorsat saivat lounasta.

Osa sorsista teki hurjia loikkia ruuan perään.

Sini- eli heinäsorsista suuri osa muuttaa muualle talveksi, mutta jotkut jäävät kotimaasta löytyviin sulapaikkoihin. Kaupungeissa nämä viipyjät ovat niitä lähes kesyjä pullasorsia, jotka jotakuinkin kaikki tuntevat. Töölönlahden kaakattajatkin kävivät hakemassa leipäpaloja välillä ruokkijoiden käsistä, ja itse muistan edelleen kuinka eräs räpyläjalka kauan sitten kömpi syliin asti hakemaan leipäpalaansa. Erämaissa asuvat arat maalaisserkut kiertäisivät ihmiset kaukaa.

Helsingissä kaupungin virallistama vesilintujen ruokintapaikka on Tokoinrannassa, mutta kaikenlaisia muita ruokintavirityksiä näkee ympäriinsä, kuten edellisessäkin kirjoituksessani mainitsin.

Sinisorsauros juhlapuvussa.

Naaraat koreilevat talvisin vaatimattomammin.

Linnunlaulu taustalla kelpaa poseerata.

Aurinko oli näille väreille suotuisa.

Jäiden lähtiessä sulapaikkojen isot parvet hajoavat ja sorsanaaraat katoavat pesimään. Urosten talven kestävä juhlapukukin vaihtuu alkukesästä samankaltaiseen naamioitumisasuun kuin naaraat kantavat läpi vuoden. Toistaiseksi jäätä on kuitenkin ihmistenkin kävellä ja vesilinnut viihtyvät keskenään, joskin välillä vesi pärskyen toisiaan takaa ajaen.

Ruokkivan käden ääreen kaikki suuresta joukosta eivät mahtuneet yhtä aikaa. Osa tepsutteli jo takaisin mereen, kun jotkut kiipesivät ylös rantapenkkaa. Kylpytaukoja otti yksi jos toinenkin vaakuttaja.

Kylpyhetken venyttelyä.

Välillä koko sorsa oli veden alla.

Ihan kuin olisi hauskaa?

Aurinkoinen talvipäivä rannalla

Alkuviikon aurinko porotti niin että päätin käydä pienellä merenrantakävelyllä. Mertahan kirkkaalla kelillä piti päästä katsomaan, ja meiltä päin sen ääreen pääsee helpoiten matkustamalla Kaivopuiston kupeeseen. Koko puistoa reunustavan rantakaistaleen kuljettuani näin Uunisaaren, joka ei taaskaan ollut tullut mieleeni. Saareen kuljetaan nimittäin kesäisin veneellä, jossa ei taida kelvata matkakortti. Talvisin paikan kuitenkin yhdistää mantereeseen pieni silta, jota minäkin astelin.

Meri Uunisaaren kallioilta katsottuna.

Saaressa näytti pitävän tukikohtaansa myös varisparvi. Välillä mustanharmaat linnut keikkuivat puissa lähempänä ravintolarakennusta, mutta osa niistä kaarteli pitkin rantoja. Ajoittain kaikki kokoontuivat samaan paikkaan kalliolle, josta ne sitten lehahtelivat mustina ilmaan kun joku päiväkävelijä osui liian lähelle. Päästessäni lähemmäs linnut käyskentelivät pitkin lohkareista, natisevaa jäätä. Mitäköhän ne sieltä löysivät?

Varisparvi oli levittäytynyt pitkin jäätä.

Varikset ovat älykkäitä lintuja. Luonto Portti mainitsee, että "monien tutkijoiden mielestä ne muistuttavat käyttäytymiseltään enemmän kädellisiä kuin lintuja". Minusta tämä on helppo uskoa jo hetken kaupunkivariksia katselemalla. Suorastaan viekkaan näköisinä ne tepastelevat pitkin katuja ja istutuksia etsien suuhunpantavaa milloin minkäkin kiven välistä. Eräänä varhaisena kesäaamuna näin yhden tosin kanniskelevan kadulta löytämiään asioita aina saman katukiven koloon, syy tähän ei kaltaiselleni ohikulkijalle valjennut.

Helsingin eteläisellä rannalla hengannut parvi oli tänne talvehtimaan jääneitä yksilöitä, osa on lentänyt lämpimämpiin osiin Eurooppaa talvehtimaan. Paluumuuttajat saapuvat ehkä jo maaliskuussa, jolloin kiireisimmät pesän perustajat alkavat pyöräytellä munia. Ainakin kuvaushetkellä keskittyminen vaikutti kuitenkin olevan kavereiden kanssa lentelyssä ja nahistelussa. Kalliolle houkutteleva asia näytti olevan jonkinlaisia ruokarakeita, ehkä lintuja varten sinne jätettyjä.

Uuden objektiivin kokeileminen mahdollisti näistä talvisankareista edustavampia kuvia - eikä kirkas talviaurinkokaan ollut pahitteeksi kiiltävän mustille sulille.

Jäätä tarkastelemassa.

Ainakin juomavettä näyttää löytyvän.

 

Myös harakka, sukulaislintu, piipahti lähipuussa.