Lemmikit kukkivat

Pienikukkaiset lemmikit vaikuttavat olleet romantikkojen suosiossa pitkin Eurooppaa: englanniksi ne tunnetaan nimellä forget-me-not, suomeksikin muun muassa muistiaisena ja ikävänkukkana, kuten Luontoportti hietalemmikin kohdalla kertoo.

Romantiikkaa tai ei, nämä kukat ovat aina kuuluneet lempikasveihini. Niiden useimmiten vaaleansinisiä kukkia näkee paljon rehevissä puutarhoissa, mutta yhtä mukavaa niitä on huomata vaatimattomampina vaikka karulta kalliolta - lemmikkien suvusta kun löytyy useita eri ympäristöihin sopeutuneita lajeja. Levittäytymisessä ne ovat erittäin tehokkaita, ja tämän vuoksi jotkut saattavat pitää ainakin vähemmän näyttäviä versioita suorastaan rikkakasveina (minusta ne ovat kaikki kauniita).  Lähes kaikkien lajien kukinta-ajan pitäisi alkaa kesäkuussa, mutta eihän siihen enää montaa päivää olekaan. Tänään lemmikit nimittäin loistivat heinikon lomassa Töölönlahdella, Linnunlaulun puolella.

 

Periaatteessa syötäviä

Eräänä päivänä Temppeliaukion kallioilla silmiini osui tutunnäköisiä nuppuja. Lähempi tarkastelu ja haistelu osoitti havainnon oikeaksi: ruohosipulia! Lieneekö karkulainen vai luonnostaan täällä kasvava - rannikolla tätä pitäisi kasvaa villinäkin. Ruohosipuli eli ruoholaukka on kaikkien tuntema, joskus lääkekasvinakin käytetty yrtti, Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat (1976) kehuu vieläpä vitamiinirikkaaksi sellaiseksi. Lapsuudenkodin kasvimaalta kävin keräämässä näitä pitkin kesää, jolloin violettien kukkien eri vaiheet tulivat tutuiksi.

Ruoholaukka

Löydöstäni innostuin etsiskelemään, mitä muita periaatteessa syötäviä kasveja tunnistaisin kalliolta. Voikukkaa on tähän aikaan tietenkin vaikea olla havaitsematta. Keltaisena helottavista kukista olen nähnyt ainakin viinireseptin, ja nuoret lehdet ovat tunnetusti käypiä salaattiaineksia. Rautavaara tietää kertoa että myös juurta voi keväällä ja syksyllä kerättynä käyttää esimerkiksi muhennoksiin ja kahvinkorvikkeena. Lääkekasvina voikukan pitäisi vaikuttaa "verta puhdistavasti", ja sitä on käytetty muun muassa keltatautiin ja maksavaivoihin. LuontoPortista puolestaan selviää, että voikukka lisääntyy ilman pölyttämistä, siis suvuttomasti! Tämän vuoksi erilaisia voikukkiakin on vaikka kuinka paljon.

Voikukka

Suolaheiniä, joita on monta lajia (enkä lainkaan tunnista niitä tarkemmin), muistan syöneeni lapsena ihan vain sen takia että niitä pystyi syömään, mutta hirveästi en ole näiden ruokakäytöstä kuullut. Vastauksia löytyy tietenkin Rautavaaralta: lehdet ja nuoret versot voi käyttää kuin pinaatin, siemenet leipään. Kasvissa on oksaalihappoa, joten sitä pitäisi käyttää jonkin kalsiumpitoisen kanssa.

Suolaheinää

Runsaina pehkoina Temppeliaukion koristeomenapuiden alla kasvavan nokkosen tietänevät ruokakasvina useimmat. Rautavaara pitää sitä luonnonvaraisista ruokakasveistamme tärkeimpänä ja on käyttää nokkosreseptien esittelyyn kokonaiset viisi sivua. Mummoni puolestaan tekee tästä herkullisia pinaattiletun kaltaisia lettuja. Muutenkin kasvia voi käyttää samaan tapaan kuin pinaattia. Lisäksi nokkosta on käytetty lääkkeeksi moneen vaivaan, etikkavedessä keitettynä jopa kaljuuntumiseen! Nokkosen kuitu käy myös kankaaseen - Uusi Musta -blogissa on testattu nokkoslangasta neulomistakin.

Nokkonen

Viimeinen tänään kuvaamistani kasveista (esimerkiksi apila unohtui kuvista kokonaan) on piharatamo. Minä olen tiennyt tämän pidempään haavanparannukseen tepsivänä rohtona, jonka lehdissä on LuontoPortinkin mukaan tulehduksiin tepsiviä antioksidantteja. Lehdet käyvät kuitenkin myös salaattiin. Muistaakseni jossain kirjassa kerrottiin myös siementen sopivan lääkkeeksi, nimittäin kaikenlaisiin vatsavaivoihin. 

Piharatamo

Entä voiko kasveja Temppeliaukiolta oikeasti syödä? Kuten jutun otsikkokin vihjaa, itse en välttämättä näitä suuhuni pistäisi. Dodo kertoo kaupunkiviljelysivuillaan, etteivät ilmansaasteet välttämättä ole kovin haitallisia, kunhan muistaa pestä kasvit huolellisesti. Maaperään kertyvät myrkyt ovat kuitenkin huonompi juttu, minkä vuoksi viljelykasveillekin ehdotetaan viljelylaareja. Temppeliaukion kalliot ovat myös vilkkaasti sekä ihmisten että koirien käytössä, ja tästä tuleva ahkera lisälannoitus on ainakin itselleni jonkinmoinen psykologinen este.

Teoriassa villivihannekset löytyvät kuitenkin keskusta-asujankin takapihalta!

 

Lintu- ja yöretkiä

Pariin viikkoon en ole ehtinyt kirjoittaa, mutta retkeilemään olen kuitenkin päässyt. Äitienpäivää vietin Laajalahdella linturetkellä. Alueella on useampia erilaisia luontopolkuja ja valtavasti erilaisia lintuja. Villa Elfvikin luontotalossa voi käydä kahvilla ja näyttelyssä silloin kun se on auki, ja paikalle pääsee suht helposti myös Helsingin keskustasta, Kampista lähtevillä seutuliikenteen busseilla.

Kosteikon laitaa pääsee kulkemaan kuivin jaloin

Luontopolku lähtee Villa Elfvikin pihasta

Asiantuntevalla avulla pääsin bongaamaan kaikennäköistä, harvinaisuuksiakin. Yksi lintuharrastajien paljon puhuma lintu oli pussitiainen, joka oli lennellyt osmankäämeissä eri puolilla aluetta. Pieni naamiolintu on Suomessa sen verran harvinainen vierailija, ettei sitä löydy LuontoPortista, josta yleensä tietojani ammennan. Lintuatlas sen sijaan kertoo tämän varpuslinnun olevan näin pohjoisessa satunnaispesijä. Tällä kertaa roikkuva, kuin koriksi rakennettu pesä löytyi koivun oksasta paikalta josta sitä oli helppo katsella (vaikka tähän hätään en onnistunut löytämään juuri tuolta otettuja pesäkuvia).   

Espoon-retkellä kuulin myös kevään ensimmäisen kerran satakielen. Sittemmin kovaäänisiä laulajia on luritellut pitkin Helsinkiäkin: ainakin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, Lapinlahdella, Taivallahdella ja Nervanderin puistikossa. Taivallahdella kuulin linnun lauleskelevan viimeksi maanantain vastaisena yönä. Yökävely satakielen perässä (laulu nimittäin kuuluu hiljaisena aikana pitkälle) kannatti - ruohokentillä yöpyvien, aavemaisen valkoisina liikuskelevien lokkien lisäksi näin ensimmäistä kertaa ketun Töölössä. Se jolkotteli Eteläisen Hesperiankadun poikki jonnekin tennishallin taakse, missä lie viettää päivänsä?

Vappuviikon kukkia

Tänä vuonna sää suosi vapun viettoa. Aattopäivän kävelyllä Pasilasta Töölöön viivähtelin katselemassa auringossa paistattelevia kukkia. Pasilan ja Alppipuiston välillä Savonkadulla kukoisti pienten valkoisten kukkien kallioniitty. En ole kummoinen kasvituntija, mutta onneksi LuontoPortti auttaa kukkakasvien tunnistamisessa. Kyseessä näyttää olevan kevätkynsimö, joka vaikuttaakin hauskalta kasvilta: se kukkii niin varhain keväällä, että on hyönteisten puutteessa itsepölytteinen ja sen siemenet ovat kypsiä jo toukokuun lopulla.

Kevätkynsimö?

Alppipuistonkin rinteet olivat valkoisten kukkien vallassa. Näiden kasvien tunnistamiseen minäkään en tarvinnut apua: Uudenmaan maakuntakasvi valkovuokko levittäytyi vielä valoisan puistometsän pohjalle.

Valkovuokot Alppipuistossa

Kaupungin puutarhan vieressä jäin ihastelemaan kukkia, joita en jostain syystä muista koskaan ennen huomanneeni. Lehtikuusen punaiset kukat eivät ole varsinkaan suhteessa puun kokoon erityisen huomiota herättäviä, mutta ehkä juuri siksi ihastuttavia kun niitä kerrankin tulee katsoneeksi.

Lehtikuusi kukkii

Myöhemmin viikolla kävelin keskustakampuksella Kirkkokatua pitkin. Topelian seinustan raosta puski voikukka täydessä kukassa. Ensimmäinen tänä keväänä näkemäni!