Viherpeipot laulavat

Kovaääninen viserrys tulvi koirapuiston kulmalla vastaan. Kävelin taas Lapinlahden sairaala-alueelle päin, tällä kertaa Ruoholahden suunnalta. Kovin ääni lähti tällä kertaa viherpeipoista, joita toki on näkynyt alueella aiemminkin. Keskisuomalaisen talvilintukuvauksessa kellertävänvihreän siivekkään ääntä kuvataan varsin osuvasti heliseväksi viserrykseksi, jonka joukkoon linnut välillä heittelevät ryystämistä muistuttavia ääniä. Yksi laulajista istui puussa aivan polun vieressä.

Viherpeippo laulamassa

Jos edellisen postauksen varpusten kannat ovat taantuneet Suomessa, on viherpeipolle käynyt päin vastoin. Lintuatlaksen mukaan laji on runsastunut 1940-luvulta lähtien. Eikä vain pesimälintuna, vaan myös talvehtijana, minkä useat lähteet mainitsevat yleistyneen talviruokinnan ansioksi. Hautausmaan ja sairaala-alueen lintulaudoillakin viherpeippoja on näkynyt pitkin talvea. Ruokintapaikoilla ne kuuluvat keskimääräistä suurikokoisempiin, ja näin kevään kynnyksellä myös kuuluvimpiin, vieraisiin.

Siiven keltaisen raidan erottaa niin uroksilla kuin rusehtavammilla naarailla.

Pensasaitaelämää

"Tsirp tsip!" Talvisaikaan yksi Töölön päiväkävelyiden lempikohdistani on Väinämöisen kentän vieressä talojen välistä kulkeva kävelytie. Viereiset pensaat ja lehdettömät koristeomenapuut metelöivät melkein korttelin päähän.

Pensasaitoihin on nimittäin kätketty useampikin ruokintapaikka, joissa viihtyy kymmenittäin varpusia. Tietenkin muutama tiainenkin mahtuu aina mukaan. Äänen lisäksi pienten ruskeiden lintujen bongailusta riittää hupia, se vaatii nimittäin hieman harjaantumista. Esimerkiksi Luonnonhistoriallisen museon vastapäisen kulmanurmikon pensasaidan varpusiin harvempi näyttää kiinnittävän huomiota. Niitä kuvatessani ohi kävellyt perhe pysähtyi ihmettelemään valokuvaajaa. "Katso, lintuja!", huudahti seurueen aikuinen mies. Lapsilla oli kuitenkin vaikeampaa: "En minä näe yhtään".

Varpuset ovat suorastaan tylsän oloisia yleislintuja. Periaatteessa varmaan kaikki tietävät ne, vaikka eivät aina ehkä hirveästi kiinnitä huomiota ruskeisiin siivekkäisiin. Melko yleisiä nämä maailmanlaajuisestikin Suomen lintuatlaksen mukaan ovat: levinneisyysalue kattaa lähes koko Euraasian ja Pohjois-Afrikan, ja aika moneen muuhun paikkaan pieni lintu on levinnyt ihmisten myötävaikutuksella.

Mielenkiintoista näinkin laajalle levinneelle lintulajille on se, että varpuset ovat paikkauskollisia. Tämä tosin voi hankaloittaakin niiden elämää, kuten Helsingin Sanomat jokin aika sitten kirjoitti. Eri aikoina lukemieni lehtitietojen perusteella varpuskanta on nimittäin taantunut huomattavasti parin- kolmenkymmenen vuoden aikana. Tilalle on monin paikoin astunut pikkuvarpunen, joka ulkonäöltään muistuttaa urosvarpusta.

Varpusnaaras lintulaudalla.

Itse tarkkailemieni etu-töölöläisten pensasaitojen perusteella lajien harvenemista ja yleistymistä ei kuitenkaan huomaa. Olen nimittäin nähnyt vain varpusia, sikäli kuin lajit toisistaan tunnistan. Lintuatlaksessa sanotaankin, että suuremman serkuslinnun taantuma olisikin kaupunkeja suurempi maaseudulla, jossa maatalouden muutokset ja vähemmän pesäkoloja takaavat uudet rakennukset ovat vaikuttaneet lajien selviytymiseen.

Muun muassa harmaa päälaki erottaa urosvarpusen pikkuvarpusesta.